15.8.

Autiomaa katoaa ympärilläni,
tyhjä sumu ympäröi elämää.
Ohi on outo synkkyys,
ahtaus vaihtui valtamereen,
elävään, punaiseen mereen.

Liha huutaa vapautusta,
viha vääristi kasvot muistoista,
hävinneistä, kauniista, elävistä.


Sielu kuoli jumalaansa,
järki aukaisi porttiinsa ihmiseen,
sodan repimään raunioon.


Valhe riistää totuuden
viattomasta sydämestä.
Katkeruus takertuu nuoreen olentoon,
hyvä olo haudattiin eilen,
unelmat vääristyy hirviöiksi.

Eloton koetaan rakkaaksi,
rakkaat muumioiksi balsamoidaan,
suljetaan kylmiin kuoppiin.


Vastaukset kysymyksiin
kadonneet lokeroihin synkkiin,
eikö kukaan niitä löydä?


Rakastan elämää,
en pelkää kuolemaa,
nauran, itken, elän ja kuolen,
vapautan iloni maailmaan!



© Kari Kantola 1981
TARINA

Kuvitetut Ihmiset
värittävät harmaat päivämme,
puhtaat kankaat mustuivat
itketyistä suruistamme.


Myytit janoonsa uupuvat,
satakielet kyniään teroittaa.
Tyhjä taulu ruohikossa,
värit haihtuneet maailmaan.


Haavat paranevat vain
polttamalla auki ne,
jos sen kivun kestää
huutamatta ikävää.


Myytit janoonsa uupuvat,
satakielet kyniään teroittaa.
Tyhjä taulu ruohikossa,
värit haihtuneet maailmaan.


Ihmislinnut tuulessa
sytyttävät roihuun tulemme,
jylhät patsaat murentuvat,
aikamme on tullut.


Myytit janoonsa uupuvat,
satakielet kyniään teroittaa.
Tyhjä taulu ruohikossa,
värit haihtuneet maailmaan.






© Kari Kantola 1986


VILLI JA VAPAA

Juoksen juoksen, päämäärää ei näy.
Juoksen juoksen, keuhkot tulessa.
Juoksen juoksen, jalat tynkinä.
Itken itken silmäni sammuksiin.
Nauran nauran, kurkkua polttaa.

Juoksen juoksen, päämäärää ei näy.
Juoksen juoksen, keuhkot tulessa.
Juoksen juoksen, jalat tynkinä.


Villi ja vapaa,
kuka sen määrää!
Lakini valitsen,
laittoman lain, oman henkeni
Villi ja vapaa,
kuka sen kieltää!
Tuleni sytytän,
kuuman liekin, oman sieluni!
Villi ja vapaa...


Juoksen juoksen, pako turhaa.
Uuvun uuvun kesken matkaani?
Kaadun putoan, sininen aukko.
Kiroan kiroan virheitäni.
Avaan siipeni tuhatsulkaiset.

Lennän liidän, saavun perille.
Olen olen päämäärässäni.


Villi ja vapaa,
kuka sen määrää!
Lakini valitsen,
laittoman lain, oman henkeni
Villi ja vapaa,
kuka sen kieltää!
Tuleni sytytän,
kuuman liekin, oman sieluni!
Villi ja vapaa...




© Kari Kantola 1985
TAIVAAN TUNNEN PILVISTÄ

Viiltää
veitsi terävin syvälle.

Huutaa
haavat polttavat, punaiset.

Vuotaa
tyhjiin ihminen.

Tuskaa
tuottaa tappio pieninkin.


Taivaan tunnen pilvistä,
maan haistan sieraimissa,
tuuli puhuu kasvoihin.

Vesi virtaa koskena
ja näen sen peittävän
mustan asvaltin.


Tylsyy
terä viimeinkin.

Taittuu
miekka rohkean soturin.

Hukkuu
hiekkaan kadonnut, uupunut.

Voittaa
tahto voimakkain.


Taivaan tunnen pilvistä,
maan haistan sieraimissa,
tuuli puhuu kasvoihin.

Vesi virtaa koskena
ja näen sen peittävän
mustan asvaltin.



© Kari Kantola 1987


TERVETULOA RAKKAUTEEN

Auki portit uuteen maailmaan,
unelmissa nukutaan.
Savut ennustavat parempaa,
kuuluu kuiskaus varjoista.

Alla hurjan mantereen
tukipilarit murtuilee,
juhlat kuumana huokailee.


Pelkoa - ei kunniaa.
Rohkeus - maat aukeaa!


Sarvet kasvaa liekeiksi,
lauma leviää tulimereksi,
maan uumat antautuu,
uhmaa himo järkeä,
tervetuloa rakkauteen
!

Huumaa tuoksut voittajan,
maatuu ruusut kuihtuneet.
Tiet kutsuvat matkaajaa,
puhdas mieli niitä janoaa.

Tuska elämässä raivoaa,
ilot pelkoa vapisee,
kellot autiutta kumisee.


Pelkoa - ei kunniaa.
Rohkeus - maat aukeaa!


Sarvet kasvaa liekeiksi,
lauma leviää tulimereksi,
maan uumat antautuu,
uhmaa himo järkeä,
tervetuloa rakkauteen!


Ikuisuus jäätynyt,
intohimo sen sulattaa.
Kylät tunteiden uskaltaa
lähteä seuraavaan seikkailuun.

Voima varman Ihmisen
säilyy läpi huomisen,
säilyy läpi elämän.


Pelkoa - ei kunniaa.
Rohkeus - maat aukeaa!


Sarvet kasvaa liekeiksi,
lauma leviää tulimereksi,
maan uumat antautuu,
uhmaa himo järkeä,
tervetuloa rakkauteen!



© Kari Kantola 1986
VISIO

Sormi liipaisimella,
lähtölaukaus visioon.

Pilvet maan alla,
syke iskee salamana läpi ilman
(ja apua huutaa!).

Meri pohjaton,
sukellus harhojen veteen
(syvään mereen, kuumaan veteen).

Hevoset laukkaa aroilla,
vapaus on ainoa jumala.


Lasihelmet kierivät kellariin,
muutos alkaa syvyyksistä.
Laivat purjehtivat iltaan,
lyhdyt katsovat viimeisinä maihin.

Sillat katkaisevat ajatuksen,
pudotus liian korkea.
Kaikki vain pyörivät,
kukaan ei juurru aloilleen,
(vain me seisomme!).


Ikkuna on auki,
lähdemme Saturnukseen.

Viisarit nauravat,
aika ei kyllästy kulkemaan.

Ohjakset liian kireällä,
kuola valuu vankeudessa.

Mestarit opettavat:
juokse lujaa - älä pysähdy!


Lasihelmet kierivät kellariin,
muutos alkaa syvyyksistä.
Laivat purjehtivat iltaan,
lyhdyt katsovat viimeisinä maihin.

Sillat katkaisevat ajatuksen,
pudotus liian korkea.
Kaikki vain pyörivät,
kukaan ei juurru aloilleen,
(vain me seisomme!).









© Kari Kantola 1985


ROCK SOTAA VASTAAN

En enää itke isänmaani puolesta,
katson patsaana lukuisia väsyneitä äidinkasvoja,
katkerat tunteet kätkettiin historian hautoihin,
maa huutaa huomiseen tulisia sointuja:


Rock sotaa vastaan,
aamunsiemenet peittävät rautaiset jäänteet,
olemme tointumassa traagisista painajaisista.


Autio taivaanranta uurtaa valon unelmaa,
linnut kantavat siivillään ilon tunteita,
kukat parantavat palaneen ihon siitepölyllään,
lapset laulaa maailmalle uusia sointuja:


Rock sotaa vastaan,
aamunsiemenet peittävät rautaiset jäänteet,
olemme tointumassa traagisista painajaisista.


Everstit suree kuolleita kenraaleitaan,
isät hellivät vastasyntyneitä lapsiaan kauniita,
pommikoneet ruosteessa, tykit eilisen muistomerkkeinä,
kalliot toistavat ilmassa liitävän laulun:


Rock sotaa vastaan,
aamunsiemenet peittävät rautaiset jäänteet,
olemme tointumassa traagisista painajaisista.






© Kari Kantola 1982
NÄKEMIIN RAKKAANI

Nuku rauhassa
planeettojen heijastuksessa.
Hymysi loimuaa vaaraa,
lennä pienokaiseni.
Sumua et näe koskaan,
vaellat iättömyyteen.
Sano se vielä kerran,
lausu se kauniisti.


Näkemiin rakkaani,
näkemiin, kutsun sua!
Näkemiin sieluni,
näkemiin, kutsun sua!

Tähdet kuiskivat
voimaasi,
paluutasi kirkkauteen.
Uusia linnoja
et rakenna
ellet kaada entisiä
ja hautaa
niitä syvään!


Näkemiin rakkaani,
näkemiin, kutsun sua!
Näkemiin sieluni,
hyvästi, kutsun sua!






© Kari Kantola 1987



Takaisin USVAN pääsivulle!